Tämän sivun alalaidassa olevasta linkistä avautuu PDF-tiedosto, jossa on lueteltu Uudenmaan Dreeverikerho ry:n alueella toimivia yli- ja palkintotuomareita.
Kokeeseen osallistuvan on ilmoittautumisohjeen mukaisesti nimettävä kokeeseen tuomarit, joiden on täytettävä säännösten mukaiset pätevyysvaatimukset ja omattava voimassa olevat arvosteluoikeudet. Listassa luetellaan vain kyseisen pätevyyden omaavat henkilöt, jotka ovat itse ilmoittaneet yhteystietonsa. Uudenmaan Dreeverikerho ei voi taata tietojen oikeellisuutta tai arvosteluoikeuden voimassaoloa, joten tuomaria varattaessa tämä on aina varmistettava. Viime kädessä ylituomari hyväksyy kokeessa toimivat tuomarit.
Huomaathan myös, että kaikki tuomarit toimivat tehtävässään vapaaehtoisesti ja omalla vapaa-ajallaan. Niinpä kenelläkään listan tuomareista ei ole minkäänlaista velvoitetta suostua tehtävään. Siksi myöskään minkäänlainen painostus tai sen tapainen ei ole hyväksyttävää.
Tuomarit nimeävän tulee huolehtia omien tuomarien kuljetuksesta koepaikalle ja sieltä pois tai sovittava erikseen mahdollisista matkakorvauksista, mikä ei kuulu kokeen järjestäjän velvoitteisiin.
Jos nimesi on luettelossa tai haluat ilmoittautua mukaan listalle voit toimittaa yhteystietosi ja/tai muuttaa niitä lähettämällä sähköpostiviestin osoitteeseen timo.nurmiluoto@gmail.com.
Uudenmaan Dreeverikerho ry:n alueella toimivien koetuomarien lista löytyy täältä.