Kevätkauden 2022 toimintaa

Kevään haulikkokisassa leivottiin kerholle uusi haulikkomestari

Kevätkauden perinteisiin vuosia kuulunut Uudenmaan dreeverikerhon haulikkokisa ammuttiin tänä vuonna 21. toukokuuta. Tavanomaista toukokuuta viileämpi sää oli aurinkoinen joskin tuulinen. Jäseniäkin oli tullut mukaan vain kourallinen, mutta tuloksia kuitenkin syntyi ja ehkä hieman odottamattomasti kerholle päästiin usean vuoden jälkeen leipomaan uusi haulikkomestari.

Tuulinen keli hyppyytti kiekkoja, joten kisan aloittaneen metsästysammunnan tulokset saavutettiin tavanomaista tiukemmalla rutistuksella. Poikkeuksen tästä muodosti tänäkin vuonna kerhon ulkopuolisena mukana ampunut Teppo Nurmiluoto, joka onnistui saamaan lähes täyden ”puskasarjan”. Tuleva uusi mestari väläytteli kuitenkin jo taitojaan Tepon peesissä seitsemän pudotuksen sarjalla ohittaen samalla aikaisemman pitkäaikaisen mestarin, Kaitsun.

Jäsenkisan ulkopuolisena ampunut Teppo säilytti tälläkin kertaa malttinsa ja otti kokonaiskilpailun voiton.

Trappikisan puolella järjestys säilyi. Teppo kasvatti voittomarginaaliaan ja voitti kokonaiskilpailun. Kaitsu puolestaan tyytyi tällä kertaa kokonaiskilpailun pronssisijaan, kun kerhon uusi mestari Silvo Mikkonen säilytti metsästysammunnassa saavuttamansa etumatkan ja sijoittui kokonaiskilpailun kakkoseksi.

Uudenmaan dreeverikerhon haulikkomestari vuonna 2022 on siis Silvo Mikkonen. Näyttää kuitenkin siltä, että Silvo joutuu tiukasti puolustamaan mestaruuttaan ensi vuoden kisassa. Perässä tulijat eivät nimittäin ole kovinkaan kaukana takanapäin. Toivottavasti ampumakisaan saadaan myös uusia osanottajia, sillä tämä perinteisesti toukokuun alkupuolella ammuttava leikkimielinen kisa on aina hauska ja leppoisa uuden toimintakauden avaus.

Silvo Mikkonen nousi tällä kertaa palkintokorokkeelle pitkästä aikaa uutena haulikkomestarina.

Kisan tulokset olivat seuraavat (metsästysammunta-trap-yhteistulos):

Teppo Nurmiluoto (kerhon ulkop.) 9 + 19 = 28 p.
Silvo Mikkonen (kerhon mestari) 7 + 15 = 22 p.
Kaj Siven 6 + 14 = 20 p.
Timo Poutinen 5 + 13 = 18 p.
Timo Nurmiluoto 3 + 11 = 14 p.
Antti Lehtinen (kerhon ulkop.) 3 + 11 = 14 p.

Perinteinen haulikkokisa (kisailmoitus)

Kevätkauden perinteinen haulikkokisa järjestetään tänä vuonna Pukkilan ampumaradalla lauantaina 21. toukokuuta alkaen klo 12.00. Ilmoittautumiset Timo Poutiselle, joka antaa myös lisätietoja kokoontumispaikasta puhelinnumerosta 0400 612 153.

Vuosikokous 2022

Uudenmaan Dreeverikerho ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Mäntsälän Juustoportissa lauantaina 19. maaliskuuta 2022.

Kokouksessa yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Poutinen ilmaisi halukkuutensa luopua puheenjohtajan tehtävästä. Tämän myötä kokous päätti yksimielisesti valita yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi aikaisemman varapuheenjohtajan, Timo Nurmiluodon.

Yhdistyksen hallituksen jäseniksi valittiin äänestyksen jälkeen seuraavat henkilöt:

  • Matti Kare
  • Riikka Alanne
  • Timo Poutinen
  • Riitta Kare
  • Seppo Parkkinen (arvonnan perusteella)

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus kutsui yhdistyksen sihteeriksi ja varainhoitajaksi hallituksen ulkopuolelta Soile Martikaisen ja koe- ja palkintovastaavaksi Pekka Suckmanin, joilla kummallakin on pysyvä läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen hallituksen kokouksissa.

Lisätietoja yhdistyksen kevään toiminnasta julkaistaan näillä sivuilla.

Advertisement

Kommentointi on suljettu.